Tuokiokuvia Kyläilloista

KUVAT: Pirkko Mäkelä

Lohirannan koulu 7.4.2019

Lohirannan koulu 7.4.2019

Kuloharjun torstaikerho 11.4.2019 (Kuva: Virva Jakkula)

Ahola, Hyvän mielen paikka 26.4.2019

Ahola, Hyvän mielen paikka 26.4.2019
MAANSELÄN MAAMIESSEURAN NAISOSASTON TILIKIRJA

Timisjärvi, Pentik Kartano 28.4.2019
JAAKKO TYNIN SINETTI

 Timisjärvi, Pentik Kartano 28.4.2019

Timisjärvi, Pentik Kartano 28.4.2019

Timisjärvi, Pentik Kartano 28.4.2019

Timisjärvi, Pentik Kartano 28.4.2019

AJATUS MANNERHEIMISTÄ POSIOLLA

Posion vanhin julkinen veistos on sankaripatsas. Lumipukuista sotilasta esittävä harmaagraniittinen Aimo Tukiaisen (1917-1996) veistos paljastettiin 30. kesäkuuta 1958. Tukiainen myös teki sankarihauta-alueen yleissuunnitelman. Siihen kuului patsaan ohella iso risti ja sankarihauta-alueen kahdella sivulla luonnonkivimuuri.

Sankaripatsas 7.10.2017. Takana näkyy luonnonkivistä
tehtyä kivimuuria ja jalustan ympärillä kiveystä.

Tukiainen oli osallistunut tällä veistosaiheella jo vuonna 1953 marsalkka C. G. E. Mannerheimin (1867-1951) hautamuistomerkkikilpailuun. Tukiainen teki aiheesta silloin 50 senttiä korkean pronssiveistoksen:

Kuva Olli Valkosen teoksesta Aimo Tukiainen, kuvanveistäjä. (1993)

Tukiaisen päätyö 1950-luvulla oli Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingissä. Sankarimuistomerkkejä hän suunnitteli lukuisia, muun muassa Posion naapuripitäjään Sallaan ja Sippolaan, joka kuuluu nykyisin Kouvolaan. Nämä molemmat paljastettiin vuonna 1953.
Sama soturihahmo kuin Posiolla on mukana jo Sippolan sankarimuistomerkin reliefiosassa:

 Kuvan lähde: http://willimiehenjaljilla.blogspot.com

Posion sankaripatsaan paljastusjuhlista Koillissanomissa 1.7.1958 olleessa uutisessa teoksesta oli kuva, joka ei esitä lopullista hautausmaalla olevaa veistosta, vaan jotakin työversiota. Sen huomaa jo siitä, että hahmon jalkojen alla on ylimääräinen laatta:

Mannerheimiin Posion sankaripatsaan hahmo liittyy myös työnimensä kautta. Seurakunnan ja Aimo Tukiaisen välillä vuonna 1956 tehdyssä tilaussopimuksessa veistoksen aiheeksi oli kirjattu ENSE CANDIDO. Ote kaksisivuisesta sopimuksesta:

Latinankielinen sanapari viittasi Mannerheimin tunnuslauseeseen candida pro cause ense candido ('puhtain asein puhtaan asian puolesta'; ense candido merkitsee 'puhtain asein'). Mannerheim oli valinnut itselleen tunnuslauseen ja vaakunan saatuaan vuonna 1919 Ruotsin Serafiimi- ja Tanskan Elefanttiritarikuntien kunniamerkit. Tunnuslauseen voi lukea ilmaisevan herrasmiesmäisyyttä ja sotilaan kunniallisuutta.

Sankaripatsaan jalustassa on paitsi vuosiluvut 1939-1940 ja 1941-1945 myös sankarihautajaisissa usein käytetyn vanhan Narvan marssin säkeistö: Kerran te nousitte sankari-innoin, kaikkenne annoitte kallehin hinnoin. / Uhrinne muistamme polttavin rinnoin, siunattu olkohon muistonne.
Voit kuunnella Hattulan kirkossa soitetun ja lauletun Narvan marssin täältä Youtubesta ja lukea Paavo Helistön radio-ohjelmakäsikirjoituksen marssista täältä.

Lisää kuvia ja tietoa Posion sankarihautausmaasta ja sankarivainajista Sotasammossa.
Posion sankarihautausmaan osoite on Pappilantie 3, Posio. Google Mapsin katunäkymästä valittu kuva sankarihautausmaalle johtavan portin kohdalta tässä.

- Muokattu 29.4.2019 klo 8.54: Sankaripatsas on Posion vanhin julkinen veistos. (Julkisena taideteoksena vanhempi on kirkkoon vuonna 1953 valmistunut Uuno Särkelän alttaritaulu, jonka aiheena on Kristuksen toinen tuleminen.)

T. Tulipiippu

VirPoN VARVON KYLÄKIERROKSIA

VirtuaaliPosio-hanke on saanut aloitetulla kyläkierroksella mukavasti talteen lisää posiolaista kulttuuriperintöä. Sirkan Salissa Hämeen kylällä tilaisuus oli 5. huhtikuuta ja Lohirannan entisellä koululla 7. huhtikuuta.

Tilaisuudessa Lohirannan koululla keskusteltiin muun muassa vuonna 1963 otetusta kuvasta, jossa näkyy nykyinen kotiseutumuseon päärakennus ja purettuja rakennuksia. (Kuva: Pirkko Mäkelä.)

Kuloharjussa käymme kylätalon Torstaikerhossa 11. huhtikuuta. Aholassa pidämme kyläillan 26. huhtikuuta ja Peräposiolla Pentik Kartanossa eli Timisjärven pirtissä 28. huhtikuuta. Muitakin on tulossa, esimerkiksi Maaninkavaaran entiselle koululle 29. toukokuuta.
Toivomme, että näihin tapahtumiin osallistuisi väkeä myös naapurikyliltä! Seuratkaa ilmoitteluamme.
Kyläiltojen saalis on monipuolista. Naumanniemessä esimerkiksi Raili Ruokamo näytti 1930-luvulla laadittua talon vakuutuskirjaa, josta ilmenevät vakuutettujen rakennusten koot, huoneluvut ja rakennusmateriaalit ja keskinäiset etäisyydet:

Tekstin "kota" tarkoittaa pientä apurakennusta, jossa muun muassa lämmitettiin karjalle vettä.

Muistiin pantuihin kaskuihin kuului muun muassa seuraava:
Ollessaan ensimmäistä kertaa ehdolla eduskuntaan Hannele Pokka tuli Uutelan taloon pitämään puhetilaisuutta. Talon vaari, Ruokamon Jussi siis, ei nähnyt Pokan saapumista. Vaari kysyi: Missä se on se puhuja? Pokka nousi ylös ja esittäytyi. Tuommoinen tyttären hupakkoko se on! vaari ihmetteli.

Katsoimme Sirkan salissa filmiä Posion eläkkeensaajien yhdistyksen tervanpolttopäivistä - mestarinaan Arvid Luokkanen - Naumanniemessä vuonna 1983 sekä Tolva-mainosfilmiä, jonka osuuspankkijärjestö kustansi 1960-luvulla.

Monenlaiset kulttuuriperinnön osaset kiinnostavat hankkeessa.

Lohirannalta VirPo sai mukaan laatikollisen skannattavia valokuvia, ja viimeiset lähtivät kello 12 alkaneesta tilaisuudesta vasta neljän maissa. Väki pääsi muun muassa kertomaan tarkentavia tietoja kylän paikoista karttojen avulla ja sananparsista, joita koululaiset lähettivät opettaja Heikki Saarisen johdolla Suomalaisen tiedeakatemian keräilytoimistolla vuonna 1964.
Sananparret ovat yhä elävää perinnettä. Lohirannalla saimme listan sananparsia, jotka Irma Ronkainen oli kirjoittanut muistiin. Hannu Puistola kertoi Posion saarnahuoneen työmaalla timpurina olleesta Rontti-Kustusta sanotun: Seittemen viikkoa teki [kirkon ovea] ja sittenni tuli vino. Koululaisten aineistossa sama on seuraavana muunnelmana: Taito se on, joka maksaa, sanoi Rontti-Kustu, kun viisi viikkoa yhtä kirkon ovea teki.

Kuvasatoa Lohirannalta - Kauko ja Leena Pätsin perhettä ja Kölli-poro pilkkiretkellä Kitkalla keväällä 1971:

(Kuva: Leena Pätsin albumi.)

T. Tulipiippu

PÖYHKEÄT POSIOLAISET, PILKKASI RUNOILIJA

VirPoa vastaan tuli mustekynällä kirjoitettu, alunperin tuntemattoman sepittäjän runo Kitka-höyrylaivasta (kuva oikealla), joka liikennöi Posio- ja Kitkajärvillä 1910-luvulla.
Hietaniemeläinen maanviljelijä ja pitkäaikainen kunnallismies Jalmari Raistakka (1897-1993) oli kirjoittanut tekstin muististaan paperille vanhoilla päivillään, kun sitä oli pyydetty. Hän oli lausunut tekstiä, ja muutkin halusivat lausua sitä.

Näin teksti alkaa:

 

Ja näin se päättyy:

Tämän jutun juoni on siinä, miten teksti on muuttunut. Kyseessä on alun perin Liitto-lehdessä 24.9.1910 (katso kuva myöhempänä) julkaistusta, laivahanketta pilkkaavasta runosta, jota sitten on vuosikymmenten ajan kuljetettu muistitietona.

Koillissanomissa 11.5.1961 oli laivasta juttu, johon oli haastateltu entisiä posionkyläläisiä, Kuusamossa asuvia Oskari ja Elina Paloniemeä. Jutun lopussa oli runo aikaisemmin lehdessä julkaistusta versiosta täydennettynä:

Tekstin mukaan posiolaiset Juho Karasti ja Oskari Karjalainen olivat lähettäneet tekstiin täydennystä. Jutussa arveltiin, että alkuperäisenä teksti oli ollut vielä pidempi.

Paikannimet runossa viittasivat pysäkkeihin. Runon laatija siis kehotteli, että laivan ei tullut osata pysäkeilleen - paitsi Riiheläiseen eli Riihiniemeen! Tämän ja muiden vihjausten merkitys on vaipunut historian hämärään. "Jukan juoksentelussa" ehkä haluttiin osoittaa laivan miehistön jäsenen tekemisiin.
Matkustajaliikenteen aikana laiva ajoi Peräposion Koivulahden ja Vasaraperän Haatajan välillä. Koillis-Pohjan Sähkössä numero 2/1960 olleen jutun mukaan alus poikkesi "laitureissa Saraniemessä, Paloniemessä, Aholassa, Ahvensalmessa, Raistakassa, Riihiniemessä, Särkisalmessa jne. Mikäli rannalta annettiin merkkejä, pysähdyttiin myös Visasalmessa ja Lohirannalla sekä Vasaraperän Määttälänvaarassa".

Liitto julkaisi alkuperäisen (?) pilkkarunon siis 24.9.1910:

Otsikointi "Miekkasaaren Runon johdosta" viittasi samassa lehdessä 23.7.1910 julkaistuun, laivayhtiötä johtaneen Juho Aapo Miekkasaaren runoon, jonka hän oli esittänyt laivaliikenteen avajaisissa.
Blogin kirjoittajan (?)-merkintä edellä alkuperäinen-sanan perässä tarkoittaa sitä, että emmehän tiedä, millaisena runon laatija alun perin tekstin Liittoon lähetti.

Kiinnostava muutos on alkuperäisen runon toiseksi viimeisen säkeistön jääminen pois Koillissanomien tekstistä. Raistakka sen, kiitos kyllä, uskollisesti kirjasi.
Koillissanomien toimittajan arvelu, että alkuperäinen teksti oli ollut pidempi, saattoi olla peitelty viittaus siihen, että toimitus tai posiolaiset täydentäjät olivat sensuroineet viittauksen "pöyhkeään Posioon". Tuo säkeistö arvosteli posiolaisten 1900-luvun alun kovaa halua saada itsenäinen seurakunta ja "templi" eli oma kirkko - joka sittemmin tehtiinkin "Ahvensalmen aloille", sen itärannalle.

Oliko pilkkarunon kirjoittaja siis Kitkajärvien itäpuolelta emä-Kuusamosta?
Runoilijan viimeisten rivien toive, "ettei maailma matkineisi, Kansa suuri Kalevalan", jäi valitettavasti toteutumatta, kuten huomaamme.

Tähän vielä J. A. M-ri:n Runo, jonka henki oli luonnollisesti myönteinen:

Piirteli: Tulipiippu

KUN TIKKUMESTARI JUOTETTIIN - VAI JUOTETTIINKO?

 

Etelä-Posiolla nykyisessä Kuloharjussa valmistettiin teollisesti tulitikkuja noin vuosina 1906-1918, joskaan ei yhtäjaksoisesti. Alue kuului tuolloin Taivalkosken kuntaan.

Taivalkosken tulitikkutehtaan rakennuksia Kuloharjussa kesällä 1917. Kuva: Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma / Samuli Paulaharjun kokoelma

Taivalkosken tulitikkutehtaan perusti talollinen Paavo Harju, joka oli myös karjatilallinen ja poronomistaja. Liitto-lehti uutisoi tehtaasta 8.1.1907:

Rakentamisvaiheessa mestarina työskenteli monitaituri Taneli "Kolo-Viisas" Karjalainen. Hänen kerrotaan tehneen laitoksen koneet lukuunottamatta raamikonetta ja rasiantekokonetta, jotka ostettiin. Seppo Ylisirniön kokoaman tekstin mukaan rautaosat Karjalainen teetti naapurikylässä Sirniössä. Laitoksen koneiden tarvitsema liike-energia otettiin Kulojärvestä Lipeäjärveen virtaavaan Väliojaan tehdystä "voimalaitoksesta".
Omistajat hankkivat tulitikkujen valmistukseen tarvittavaa tietoa Etelä-Suomesta. Tarina kertoo, että tulitikun materian resepti varastettiin Mäntsälästä Kuloharjuun palkatulta ammattimieheltä. Tämä piti reseptiä lukitussa tavara-arkussaan. Mies juotettiin päihin, ja hänen sammuttuaan arkun avaimesta otettiin jäljennös ja resepti kirjoitettiin muistiin.
Toinen versio tietojen urkinnsta on alkoholiton. Kalle Peuna, joka oli Harjun talossa renkinä tapahtuma-aikaan, kertoi ääninauhalle vuonna 1962, että Paavo Harju ja Taneli Karjalainen laittoivat mestarin ohjaamaan rasioiden valmistusta, ja sillä aikaa he avasivat mestarin tavara-arkun tiirikalla ja kopioivat papereihinsa tulitikun päiden ja rasioiden raapaisupinnan ainesten reseptit.
Tanelin poika Kalle Karjalainen muisteli tehtaan toimintaa Koillissanomissa 1973: "...Kuka mitäkin vaihetta valmisti: fyllättiin lootiin, tehtiin raameja ja laatikoita, liimattiin laatikoihin etikettejä, kastettiin tulitikkuja parafiiniin ja sitten pääaineeseen. Pari naista pyöritti sisusaskikonetta ja miehet raamikonetta..."
Paavo Harju sulki tehtaansa, mutta myöhemmin sen osti ja käynnisti Kuusamon osuuskaupan johtaja Kalle Laitinen. Kaiku-lehden uutinen 10.11.1916 kertoi:

Tulitikkurasioiden etiketeistä tunnetuin on sinimustavalkoinen kuva - oikealla ylhäällä - jossa on lappalainen poron ja ahkion kanssa, ja taustalla on tuntureita. Tämä on siis Laitisen ajalta. Kuloharjussa toiminut Kairan Motelli, myöhemmin Hotelli-ravintola Kulovalkea, painatti samaa aihetta rasioihinsa 1970-1980-luvuilla.
Taivalkosken tulitikkutehtaalla oli ainakin kaksi erilaista etikettiä. Toisessa oli kuvattuna muun muassa poron korvamerkit.
Poroa ja muita hirvieläimiä on tulitikkuetiketeissä ympäri maailmaa. Oikealla alhaalla esimerkki Venäjältä 1960-luvulta.

Laitinen myi Pohjolan tulitikkutehtaaksi nimeämänsä laitoksen suuremmalle toimijalle, joka kävi pois suurimman osan koneista.

Tulitikkutehtaasta ja sen etiketeistä on kirjoittanut muun muassa kajaanilainen etikettikeräilijä Ilmari Ahtonen Keräilyn maailma -lehdessä nro 7-8/1997.

T. Tulipiippu

MITÄ NÄILLÄ TEHTIIN?

Posion Messuilla 23.-24. helmikuuta käynyt yleisö otti VirtuaaliPosio-hankkeen omakseen. Osastolle pysähtyneet esimerkiksi vastasivat innokkaasti tehtävään, jossa oli tunnistettava osastolle tuodut kymmenen vanhan ajan käyttöesinettä. Kiitos kaikille osallistumisesta! Kiitos myös vanhoista kuvista, joita saimme kiitettävästi, ja kuvien tunnistuksista.

Vastauslomakkeeseen oli kirjoitettu 12 esineen nimitykset, joista kymmentä pyydettiin yhdistämään oikeisiin esineisiin.

Moni halusi selvästikin saada kaikki oikein. Savotan Sannilta ja Tulipiipulta udeltiin vastauksia kesken kupongin täyttämisen, kupongin koriin pudottamisen jälkeen tai messuilta pois lähtiessä...

Joku aikoi nukkua yön yli ja tulla seuraavana päivänä tietävämpänä!

Muutamat kupongissa olleet nimitykset olivat niin outoja, ettei niiden tarkoitus käynyt sanoista ilmi. Eniten kysymyksiä aiheutti sana salvattimet. Posiolaisena museoesineenä sana tarkoittaa kuohitsemis- eli kastroimisvälinettä.

Salvattimet-sanalla on tarkoitettu myös veneenlaitapihtejä, mutta tässä tehtävässä oli veneenlaitapihdit erikseen - ne isot lattialla.

Seuraavassa tehtävän vastaukset.

Esine 1: Ämmänlänget.

Vedenkantoteline. Pää pujotettiin keskireiästä, teline nojasi nahkahihnoista olkapäihin ja koukkuihin ripustettiin esimerkiksi vesisangot. Pituus 78 cm. (Posion kotiseutumuseon kokoelma.)
Yleisempi suomalainen ämmänlänkityyppi veistettiin yhdestä puusta. Katso täältä.

Esine 2: Vyyh(d)inpuu.

Työkalu, jolla villalangasta kierrettiin vyyhti. Mitat 40 cm, 34 cm. (Posion kotiseutumuseon kokoelma.) Pikkutyttö messuilla arveli, että esine voisi olla laivan ankkuri.
Katso muita suomalaisia vyyhdinpuutyyppejä täältä. 

Esine 3: Ruutisarvi.

Naudan sarvesta keittämällä, tyhjentämällä ja litistämällä tehty säiliö, jossa metsästäjä piti suustaladattavan aseen ruutia. Sarven päissä on puutulpat. Pituus 19 cm. (Posion kotiseutumuseon kokoelma.)

 Esine 4: Nuotan koho.

Puusta veistetty kalastusvälineen koho, lohirantalaisittain nuotanlauta. Reiästä kulki nuottaverkon yläreunaa tukenut köysi. Pituus 17 cm. (Yksityiskokoelma.)

Esine 5: Puuastian (pohjan) kaava.

Itse asiassa tämä ei ole puuastian pohjan kaava, kuten vastauslomakkeessa luki, vaan puuastian sivu- eli kimpilaudan kaava eli lohirantalaisittain kimpipassari. Kuvassa kaavan alempaa kaarevaa pintaa ja suoraa kulmaa mallina käyttäen veistetään puisen kimpiastian, esimerkiksi saavin, poikkileikkaukseltaan kaarevat ja reunoista toisiinsa tiiviisti painautuvat laudat. Pituus 24 cm. (Yksityiskokoelma.) Katso myös esineen 8 selitys.

Esine 6: Hirsivara.

Hirsirakentamisessa käytetty rautainen työkalu. Kun seuraava seinähirsi asetetaan edellisen päälle, se tuetaan paikalleen, ja varan kahdella kärkipiikillä piirretään urat yhtäaikaa tähän ylempään ja sen alla olevaan hirteen. Ylemmän hirren alareuna veistetään pois uraa myöten. Sen jälkeen hirsi asettuu tiivistä alemman selkään. Kärkipiikkien välimatkaa säädetään työkalun keskellä olevaa liukuvaa osaa siirtämällä. Pituus 32 cm. (Posion kotiseutumuseon kokoelma.)

Esine 7: Sukkula.

Kutomistyöväline. Sukkula työnnetään pitkittäisten loimilankojen välistä, johon sukkulasta samalla purkautuuu poikittain kudelankaa. Pituus 33 cm. (Posion kotiseutumuseon kokoelma.)

Esine 8: Vannehaka eli vannerauta.

Työkalu, jollaisella metallivanteinen kimpiastia saadaan vannehdittua. Puuosan paksu pää asetetaan kimpilautojen ulkopuolta vasten ja raudan koukkupää kiinni vanteen sisäpuolelle. Puuosaa kääntämällä vanne saadaan pakotettua paikalleen. Pituus 54 cm. (Posion kotiseutumuseon kokoelma.)
Katso metalli- ja puuvanteisten saavien kuvia täältä.

Esine 9: Nahkakenkien koristeluhyrrä.

Pieni suutarin työkalu. Metallista kärkipyörää pitkin kosteaa nahkapintaa työntämällä aikaansaadaan koristekuvioita. Pituus 10,5 cm ilman ripustuslenkkiä. (Posion kotiseutumuseon kokoelma.) Pikkutytön oli vähän jäljillä arvellessaan, että tällä leikataan taikinaa. Taikinapyörä on samantapainen.

Esine 10: Veneenlaitapihdit.

Veneentekijän työkalu. Pituus 72 cm. (Yksityiskokoelma. Työkalu on ollut Eino Hämeenniemen käytössä Hämeen kylässä.)

Kansallismuseon kokoelmassa vastaava esine selitetään seuraavasti: "Puusta veistetyt pihdit, joilla puristetaan veneen laitalaudat saumoihinsa. Kaksi pitkää, kaarevaa ja päitä kohti ohenevaa leukaa on asetettu litteäksi veistetyt puolet vastakkain. Leukojen keskelle on tehty reiät, joiden lävitse on työnnetty puupala. Puupalan toisessa päässä on poikkipuu, joka lukitsee leuat paikoilleen."

Veneenlaitapihti käytössä:

(Kuva: Museovirasto, kansatieteen kuvakokoelma. Kuvannut Eino Nikkilä Kemijärvellä 1938.)

T. Tulipiippu

ISOÄIDIN AIKAAN

Posionkylään Kuusamoon tuli keväällä 1926 kotitalousneuvojaksi Hilda Ronkainen Kuopiosta. Työnantaja oli Oulun läänin talousseura. Se teki virallisen valinnan jälkikäteen (ote uutisesta Kaiku-lehdessä 16.4.1926):

Työ kesti yhdeksää kuukautta pidempään. Huhtikuussa 1927 Ronkainen piti Lehtiniemen Kylmäniemen talossa neliviikkoisen, osallistujilleen ikimuistoisen kotitalouskurssin. Osallistujat olivat noin 14-50-vuotiaita; tämän blogitekstin kirjoittajan isoäiti oli 41-vuotias. Kurssilaisia tuli Lehtiniemen lisäksi lähikylistä (katso kuva tekstin lopussa).
Ronkaisen kirjoittamansa juttu kurssista julkaistiin Martta-yhdistyksen äänenkannattajan Emäntälehden numerossa 7-8 vuonna 1927. Kylän oloista Ronkainen kertoi muun muassa, että sinne  odotettiin maantietä [Peräposiolta] "kuin suurta vapauttajaa":

Kurssiohjelmaan kuului ruoanlaitto, kodinhoito ja käsityöt. Pidempimatkalaiset oppilaat varmaankin yöpyivät Kylmäniemessä tai lähitaloissa ainakin arkiöisin. Unet jäivät kuitenkin lyhyiksi:

Kurssin päättäjäiset pidettiin vappupäivänä, joka oli sunnuntai. Ronkaisen kirjoittaman mukaan yleisöäkin kävi tilaisuudessa runsaasti. Ohjelman lopuksi väki nautti päivällisen. Lieneekö siinä käytetty myös kasviksia, "jotka useimmille kurssilaisille olivat aivan outoja" entuudestaan?

Emäntälehden jutussa julkaistiin kurssilaisista ja Kylmäniemen isäntäväestä kuva:

Kuva on painettu myös Posion vanhat kuvat -kirjaan (1998) sivulle 188. Sen mukaan kuvassa ovat edessä vasemmalta Eriika Mursu, Amanda Timisjärvi, Alma Bruun, emäntä ja isäntä Kaisa ja Pekka Kylmäniemi, kotitalousneuvoja Hilda Ronkainen, Matilda Lehtiniemi ja Tyyne Sipola sekä takarivissä vasemmalta Esteri Ruokamo, Saimi Särkisaari, Amalia Ronkainen, Karoliina Mursu, Anni Kylmäniemi, Aune Ruokamo, Helli Kylmäniemi, Jenni Ruokamo ja Hilda Oikarainen.
Sentään pari kursilaista isännän lisäksi katsoo kuvaajaan päin! Vasemmalla talousrakennuksen räystään alla näkyvät kuivalihat.
Hilda Ronkainen palasi Kuopioon. Ote uutisesta Pohjois-Savo-lehdessä 14.2.1928 Kuopion seudun marttojen vuoden ensimmäisestä marttaillasta Valkeisen koululla:

Kiitos käymästä!

t. Tulipiippu